Antti Heikkinen on Nilsiän lukiosta vuonna 2004 ylioppilaaksi kirjoittanut toimittaja ja kirjailija. Heikkisen esikoisromaani Pihkatappi ilmestyi vuonna 2013 ja sai Savonia-palkinnon vuonna 2014. Teos sai myös Kalevi Jäntin palkinnon ja oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Syksyllä 2014 ilmestyi Heikkisen kirjoittama Juice Leskisen elämäkerta Risainen elämä: Juice Leskinen 1950–2006. Seuraavana syksynä 2015 ilmestyi Heikkisen kirjoittama kirjailija Heikki Turusen elämäkerta Turjailija. Vuonna 2016 ilmestyi Jaakko Tepon elämäkerta ja romaani Matkamies maan. Viime syksynä ilmestynyt Antti Heikkisen uusin romaani Mummo on kunnianosoitus saatanallisella sisulla varustetuille maalaismummoille.
Antti Heikkinen, siitä kun viimeksi olemme juoneet kahvia yhdessä, sinä olet kokenut lähes täydellisen elämänmuutoksen tai elämäsi on ainakin monin osin muuttunut. Olet löytänyt elämäsi naisen, mennyt naimisiin, olet tullut isäksi, olet julkaissut useita menestyneitä kirjoja ja olet näytellyt oikeassa teatterissa. Olet kirjoittanut kuunnelmia ja vaikka mitä muuta ja ikäänkuin tässä ei olisi vielä tarpeeksi, olet kaiken hyvän lisäksi ystävystynyt Heikki Turusen kanssa. Koko Suomen media on käsitellyt tekemisiäsi ja ihmisiä naurattaa kun vääntelet naamaasi.
Kaiken tämän jälkeen kuinka ihmeessä on mahdollista, että kusi ei ole noussut päähäsi, vai onko?
Parahin Pekka Taskinen. Henkilökohtaisesti pidän noita juttuja töinä, ihan samalla tavalla kuin muurari uunejaan tai timpuri panelointejaan. Niistä on aika hankala käydä kusta päähän keräämään, koska jokainen työ on aloitettava puhtaalta pöydältä ja edellisessä onnistuminen ei takaa seuraavan onnistumista. Toisaalta olen usein palannut sinulta lukioaikana kuulemaani lauseeseen siitä, että vaikka sinä Antti voittaisit Nobelin ja Kultaisen Palmun, niin siitä huolimatta sinä olet näillä kylillä aina Nilsiän harrastajateatterin toiseksi paras näyttelijä. Luojan kiitos se on totta ja sen vuoksi minulla ei ole mitään ongelmaa käydä kaupassa kusenpolttamissa pilkkihaalareissa sekä kumikengissä.
Sinä olet teatterimies henkeen ja vereen. Teatteri-ilmaisu on sinulle kuin toinen luonto, kuten me molemmat hyvin muistamme esim. varhaisista elokuvarooleistasi. Sinulla on selvästi tarve esiintyä, mutta minä en vieläkään tunnista itsessäni tarvetta katsoa teatteriesitystä.
Toki katson mielelläni esiintymistäsi vaikka teatterilavalla, mutta miksi minun tulisi maksaa siitä?
Sen vuoksi, että teatterin tekeminen maksaa – harrastajateatterinkin. Markkinointi, lavasteet ja muut ottavat euroja, lisäksi harvempi kirjailija antaa esittää tekstejään ilmaiseksi. Ammattiteatterissa kulupuoli onkin sitten jo ihan toista luokkaa ja olen pyrkinyt olemaan mukana sellaisissa näytelmissä, jotka jättävät katsojalleen jonkinlaisen elämyksen. Elämyksistähän sitä maksetaan ja työntekijä on palkkansa ansainnut.
Jos sinun opettamistasi tulisi jokaiselle tunnille linja-autollinen ihmisiä seuraamaan, niin mieluummin sinä heidän läsnäolonsa suvaitsisit pientä korvausta vastaan kuin ilmaiseksi. Siinä vaiheessa kun ihmiset kieltäytyvät maksamasta elokuvista, teatterista tai ylipäätään taiteesta, loppuu maailmasta taiteen tekeminen ja taiteeton maailma on kuollut maailma. Toisaalta taiteilija maksaa saamastaan palkasta veron ja veroilla maksetaan esimerkiksi opettajien palkat. Aika ikävä olisi sellainenkin maailma, josta puuttuisi koulutus.
Olemme yhtä mieltä siitä, että kaikista hauskinta on se, kun mies pukeutuu naiseksi. Roolisi Lempi Petäjänä penkkareissa on piirtynyt ikuisesti muistiini. Noista päivistä maailma on kehittynyt niin, että pian voit itse valita sukupuolesi.
Sinä kuitenkin olet käynyt miesten koulun. Antti Heikkinen, oletko mies?
Kyllä minä mies olen jo ihan sukupuolen perusteella ja vaikka tässä nyt sukupuolineutraalissa maailmassa eletäänkin, niin väitän täyttäväni miehen – tai ihmisen – paikan ihan hyvin.
Nyt kun pääsimme tähän kouluasiaan, niin pystytkö millään ilveellä puristamaan mielesi sopukoista muistikuvia tilanteista, joissa opiskellessasi Nilsiän lukiossa opettaja tai muu vastaava henkilö olisi tukenut, rohkaissut tai kannustanut sinua?
No heleposti. Kyllä kai siellä jokainen rohkaisi minua omalla tavallaan tai ainakin omalle alalleni. Esimerkiksi Savastolan Anna-Inari, Suomalaisen Arja, Kervisen Sinikka, matikan opettajat Kale ja Ossi, heidät nyt mainitsisin rohkaisijoina ihan erikseen. Muilla ei ehkä ollut hirveästi aihettakaan rohkaista.
Muistan opiskelustasi lukiossa ennen kaikkea intohimosi ja arvostuksesi suomalaista elokuvaa ja erityisesti Matti Kassilan tuotantoa kohtaan.
Miksi “Isäntä soittaa hanuria” on hyvä elokuva?
Se on ihan mukiinmenevää kansanviihdettä ja ehdottomasti aihettaan parempi elokuva. Isäntä soittaa hanuria on Kassilan esikoiselokuva ja kisällinkoe, toteutukseltaan aihettaan parempi ja siitä paistavat nuoren ohjaajan innostus ja kunnianhimo. Kalle Viherpuu on oikein kotoisa pääroolissa, Elsa Turakaisen ja Leo Lähteenmäen Daiga-daiga-duu on määrittelemättömästä syystä huomattavasti parempi kuin yksikään toinen 40-lukulaisten suomifilmien päälleliimatuista laulunumeroista. Ehkä siksi, että se on toteutettu sellaisena kuin se on – tivolinumerona. Lisäksi Eila Peitsalo on kaunis ja Jalmari Rinne näyttelee isäntämiestä aivan kuten kesäteatterissa, mutta hurmaavan avoimesti lekkeriksi lyöden ja sitä tehden aivan valloittavasti.
Millaisen kysymyksen lukiolainen Antti Heikkinen olisi kysynyt kirjailija Antti Heikkiseltä?
Ehkä olisin udellut, että olivatko ne kaikki poissaolot oikeutettuja ja olisiko kannattanut panostaa vähän enemmän kielten opiskeluun.
Miten vastaa siihen kirjailija Antti Heikkinen?
Kyllä ne oikeutettuja olivat, ei niitä lopulta edes niin paljoa ollut. Mutta kielten kanssa olet kyllä idiootti, parahin lukioikäinen Antti Heikkinen. Älä ole ääliö, v**** kloppi.
Antti Heikkinen, kiitos haastattelusta.
