Toiseksi viimeisenä päivänä kävimme Branin linnassa, joka tunnetaan myös Draculan linnana. Se sijaitsi pienen kävelymatkan päässä yöpaikastamme keskemmällä kylää. Linnaan johti katu, joka oli täynnä kaikenlaisia kojuja, joissa oli lähinnä turisteille myytävää tavaraa. Niin kuin muissa
Lähdimme tiistaina Braniin bussilla, mutta tutustuimme matkalla Romanian entisten kuninkaiden ja kuningattarien hautoihin ja niiden lähellä olevaan luostariin nimeltä Curtea de Arges. Meille kerrottiin, että kirkkorakennuksen tekoon tarvittiin uhrauksia. Kun kirkon rakentaja aloitti r
Sunnuntai 6.10. Lähdimme matkustamaan sunnuntaina kohti Helsinkiä minibussilla vähän ennen puolta päivää. Bussimatka kului nopeasti nukkuen ja Netflixistä elokuvia katsellen. Pian olimmekin jo lento kentällä jännittämässä romanialaisen halpalentoyhtiön lentoa. Lento kesti noin kolme t
Olen koulutukseltani ekologi ja biologian ja maantiedon opettaja. Palailen takaisin vanhempainvapaalta työelämään tekemällä eripituisia opettajan sijaisuuksia ja tarkoitukseni on työllistyä taas täysipäiväisesti ensi vuoden alusta alkaen. Lukiosta parhaiten mieleeni on jäänyt aika kav
Jere Tuominen ja Perttu Piirainen Buutti OY:stä kävivät Nilsiän lukiossa esittelemässä Oulun yliopiston tietotekniikan ja tietoliikennetekniikan aloja. Heillä oli mukanaan Mobile Fab Lab, jossa opiskelijat pääsivät rakentamaan itselleen ohjelmoitavan LED-valaisimen. Mobile Fab Lab on
Suoritan viimeistä harjoitteluani Kuopion yliopistollisen sairaalan teho-osastolla ja viimeistelen opinnäytetyötäni. Opintoni ovat loppusuoralla ja valmistun joulukuussa Tampereen ammattikorkeakoulusta sairaanhoitajaksi. Päällimmäisenä lukioajoista on jäänyt mieleen vanhat sekä uudet
Tänä lukuvuonna Nilsiän lukiossa keskeinen painopistealue on opiskelijan hyvinvointi. Opiskelijan hyvinvointi ja siihen vaikuttaminen on niin monimutkainen ja -ulotteinen ilmiö, että yksittäisillä toimilla siihen on haastavaa vaikuttaa. Ilmiö on systeeminen, joten sen sisältämiä syy-s
“Kun teen lukiossa parhaani, voin tulevaisuudessa tehdä juuri sitä mitä itse haluan”, sanoo Anniina Kinnunen Lukion alussa ylioppilaskirjoitukset olivat pelottava ajatus. Silloin oli vaikeaa kuvitella, että joskus olisi aika valmistua lukiosta ja lähteä Nilsiästä. Minulla
Kevään viimeisille Jatkoille osallistui 25 innokasta opiskelijaa. Heidän lisäkseen mukana olivat tutorit ja muutama opettaja. Aluksi opiskeltiin ahkerasti ja opiskelun ohessa kahviteltiin. Muutama opiskelija teki rästikokeen, osa opiskeli filosofiaa ja osa matematiikkaa, ja viimeiset